Kesä koitti ja meidän vajaa kaksivuotias rämäpää tarvitsi oman kulkupelin. Kaksi pyörää ja kauramoottori.
Nykyään suositellaan jättämään apupyörät omaan arvoonsa (ehkä polkemisliikkeen opetteluun) ja aloittaa pyöräilyn harjoittelu potkupyörällä / tasapainopyörällä. Apupyörät opettavat vääränlaiseen ajotapaan ja apupyöriin nojailuun, kun taas potkupyörällä kehittyy polkupyöräilyä tukeva tasapaino. Jossain vaiheessa viikari nostaa molemmat jalat ilmaan ja polkimia lukuun ottamatta meno on kuin oikealla pyörällä. Myös vauhti on aivan toista kuin painavalla 12″ minipolkupyörällä.
Meidän pienellä pojalla vain ei pituutta ollut vielä kertynyt ihan ikätason mukaan, joten moni saatavilla oleva potkupyörä näytti jäävän auttamatta liian isoksi. Molempien jalkojen tulisi ylttää tukevasti maahan. Vaikka kuinka seisotettiin seinää vasten kirja koipien välissä, ei jalan sisäpituus kasvanut.
Lopulta XXL:stä sattui silmään huokea tarjous tuliterästä pyörästä; Chillafish Charlie, joka näyttäisi edelleen olevan myynnissä (ei kytköksiä myyjään), ovh. noin 50 €. Painoa pyörällä vain 2,5 kg ja satulakorkeus säädettävissä 28-37 cm (chillafish.com), joka juuri riittäisi rämäpäällekin.
Pikkupyörän speksit
Chillafishin stongakin säätyy 4 cm ylös alas, mutta kääntämisen rajoitin tästä puuttuu, joten tankoahan pyöritetään milloin mitenkin päin ajoon. Mitään vaikutusta ajamisen hallittavuuteen ei tällä puutteella todettu olevan. Joskus pyörä tipahti paikoillaan nurin tangon ollessa 90° käännettynä. Toinen suurempi puute on vaahtomuovirenkaat. Ilmakumi on huomattavasti parempi ajaa, mutta toisaalta EVA-renkaat taitavat karsia painoa pyörästä entisestään. Puhkeamisvaaraa potkupyörissä ei tarvitse miettiä, joten siitä EVA ei pisteitä kerää. Vaihtoehtojen puuttuminen ja -50%‐tarjoushinta pyyhkivät puutteet listalta. Kyseessä tuskin on ajamisen opetteluun täydellinen kapistus geometriansa puolesta, mutta satulan siinä saa tonttiin.
Näin jälkeenpäin asiaa selvitellessä 28 cm
TAULUKKO
Syntynyt on vauhti kallossaan
Miten se potkuttelu sitten lähti sujumaan? Yllättävän lyhyellä harjoittelumäärällä takapihan nurmikolla oltiin valmiita kadulle. Kauaa ei ihmetelty, mikä kapistus jalkojen välissä on, vaan geeneistä löytyi tieto, että tämä pitäisi vauhtiin saada. Aluksi nurmikon epätasaisuudet kaatoivat pyörän tuon tuosta, kun toisen puolen jalka ei ylettänytkään maahan kuopan kohdalla. Liekö huono piha sitten ollut paras valmentaja, kun parin viikon päästä mentiin jo puistokäytäviä. Poika jaksoi potkia yllättävän pitkiä pätkiä ja uusiin maisemiin oli selkeästi kiva päästä.
Potkupyöräily oli pojalle hyvin mieluisaa alusta alkaen ja välillä puiston leikeistäkin päätetään lähteä takaisin tien päälle. Ikätasoisiin nähden lyhyempi pituus sai hänet näyttämään nuoremmalta kuin olikaan ja vauhdikas ajelu keräsi usein ihailuja ohikulkijoilta.
Toki myös alusta alkaen opeteltiin ajamisen sääntöjä tiukastikin, jottei vaaratilanteisiin jouduttaisi. Pyörällä on selkeä paikka vanhemman jommalla kummalla puolen väylän reunassa. Vasta kun vapaata baanaa on turvallisessa ympäristössä tarpeeksi tarjolla, saa luvan ajella vapaammin polun leveydeltä.
Lasten kanssa harrastamisessa ja taitoja opetellessa sopivat, toimivat varusteet ovat mielestäni ehdoton edellytys kiinnostuksen säilyttämiselle. Huonosti toimivalla ja vääränkokoisella kalustolla murheita joutuu kohtaamaan liikaa onnistumisen kokemuksiin verrattuna. Pieni ihminen ei osaa vielä käsitellä tällaista ja koko toiminnasta tulee vastenmielistä ja kurjaa. Vaikka meidän ensipyörä ei ollutkaan paras tarkoitukseensa, oli siinä meille tarvittavat ominaisuudet: keveys ja matala istuinkorkeus.
Vastaa